Rakas ystävämme on poissa ♥

Pitkä blogitauko takana. Ajatukset on olleet jossain aivan muualla jo pidemmän aikaa, sillä viime aikoja on siivittänyt huoli, murhe ja suru. 

 Rakas ranskanbulldoggi-ystävämme alkoi taas sairastelemaan jokin aika sitten. Siitäkin huolimatta, vaikka olin sanonut ettei ole olemassa enää mitään mikä meidät voisi yllättää.

Verikokeissa paljastui todella korkeat haima-arvot ja saatiin diagnoosiksi krooninen haimatulehdus. Ruoka vaihdettiin, vettä mittailtiin ja lääkkeitä syötiin. Todella tarkan dieetin aikana ajattelin, että kyllä tästä selvitään, vaikkei krooniseen haimatulehdukseen ole olemassa parannuskeinoja.

Kunnes koitti kontrollikoepäivä ja eläinlääkäri ehdotti, että Kaapon maha ultrataan. Ultrauksessa löytyi pernasta kaksi isohkoa etäpesäkettä ja pernan rakenne oli toisesta laidasta muuttunut. Verikokeet otettiin ja päästiin kotiin. Tuolloin tilanne alkoi olla itselle jo selvä, ystävän viimeiset päivät alkoivat olla käsillä.

Verikoetulokset olivat lohduttomat. Lopullinen diagnoosi oli syöpä. Päädyimme yhdessä eläinlääkärin kanssa ainoaan hoitomuotoon, eutanasiaan.

Saimme viettää Kaapon kanssa vielä viimeiset parhaat päivät ja elimme kaksi päivää aivan koiran ehdoilla. Tehtiin tietysti kaikkea kivaa ja kiellettyä. 

Viime perjantaina saattelimme sitten ystävän viimeiselle matkalle. Koira, joka on aina pelännyt eläinlääkäriin menoa, ei tällä kertaa pelännyt hetkeäkään. Ehkä se oli osoitus ettei tarvitse pelätä, kaikki on hyvin ♥ Meille jäi suru, ikävä ja tyhjyys, mutta samalla lävitseni meni lämmin tunne ja helpotus, kivut ja tuska olivat ohitse.

Kaapo jäi nukkumaan ikuista unta eläinlääkäriin lempilelu Nasu kainalossa ja odottamaan siirtoa eläinten krematorioon. Nyt vain odotellaan, että uurna saapuu kotiin. Uurna, jossa Kaapo saa olla Nasun kanssa ♥

Talo on hiljainen ja tyhjä. Suurin suru on muuttanut muotoaan ja jäljellä on kaipuuta ja ikävää, mutta myös hymyissä suin muistelevia aurinkoisia muistoja.